torstai 31. elokuuta 2017

Elokuun menokatsaus

Elokuu alkaa olla takanapäin. Kuluja nyt enää tuskin muutaman tunnin aikana tulee. Eipä siinä. Tässä konkurssissa se tuskin enää tuntuisi. Alkaapa rohkaisevasti tämäkin postaus :) Tilanne nyt kuitenkin on, että oikein hävettää kirjoittaa tämmöistä postausta tänne kun viime postauksessa kerroin asunnon rakentamisen haaveista ja heti perään jaan menokatsauksen mikä on aika surullinen. Huolta kannettiin kommenteissa meidän asunnon rakentamisen aikeista eikä suotta. Luvut mitä ollaan esitelty on ollut aika tylyjä ja kun rikasta sukua ei ole rientämässä hätiin jos rysähtää niin huoli on ollut aiheellinen pelkän blogin perusteella. Jos jotain positiivista voi sanoa niin tilanteeseen ollaan herätty. Jokainen kuukausi näyttää paremmin missä mennään ja jos todella aiomme vuoden päästä viettää aikaa rakennustelineillä niin suunnan on alettava muuttua. Jos emme onnistu saamaan kuluja kuriin ja säästöprosenttia isommaksi niin pakkohan se on nöyrtyä suunnitelmien edessä ja todettava "ei tästä mitään tuu" ja ottaa aikalisä. Tyhmä ei ole se joka virheen tekee vaan se joka ei ota siitä opiksi. Itselleni tämä aikalisä ei olisi mikään katastrofi, mutta kyllähän se hävettäisi kertoa niille ketkä jo tietää aikeista ettei onnistu vielä. Rouvalle kait se olisi suurempi katastrofi. Kasvun paikka meille molemmille ja ehkä me saamme onnistumaan kurssin käännöksen?? Itsellä on siihen ainakin motivaatiota ja eiköhän rouvakin ole motivoitunut kun haave on vaarassa joutua aikalisälle.



Aikaisemmissa menoympyröissä on tullut osalla lukijoista sekaannuksia värikoodien kanssa. Menot ovat suurusjärjestyksessä niin on helppo lukea mihin mitäkin meni. Äkkiseltään luvut on saman suuntaisia kun aiemmissa menokatsauksissa, mutta missä vika. No tietenkin siinä, että menoja on euromääräisesti enemmän kun tuloja. Ei tämän pitänyt enää tähän mennä. Ei kait auta kun yrittää selitellä itselleen ja teille lukijoille edes jotenkin tämä tilanne. 

Kootut selitykset: 

Rouvan saamat kotihoidontuet, lapsilisät yms on tippuneet eskarilaisen aloittaessa koulutien. Hänestä ei enää kotihoidontukea. Oma palkkani oli aivan järkytys. Huonoin palkkani tässä työssä. Kuukausi töitä kaksivuorotöissä sisältäen mm sunnuntaita, lauantaita, iltaa ja kaikesta tästä uhrauksesta oman vapaa-ajan luovuttamisesta korvaus alle 1600€ nettona :/ Ei naurattanut. Viimeisessä työpaikassani karrikoiden ainut päivä milloin nauratti oli palkkapäivä ja nykyisessä työssä se on ainut päivä kun itkettää. Isoa miestä. Teen siis aivan samaa työtä kun lähihoitajat samalla tuntimäärällä kuukaudessa ja kiitos on tuo. Eihän se lähihoitajallakaan paljoa ole ja he ovat sentään kouluja käyneitä ammattilaisia. Minä olen vaan valehoitaja. Tämän lisäksi käyn vielä koulun penkillä yrittäen imeä oppia niin paljon kuin vain mahdollista kun lukeminen kotona ei ole kovin mieltä ylentävää. No se koulusta. Sieltä muuten voisi saada kulukorvauksia ja matkakorvauksia mutta on vasta niin vähän takana niin en ole jaksanut hakea. Täytyy ottaa asiaksi syyskuun alusta. Ja palkkaa ajattelin myös pyytää lisää.

Kiinteistöverot maksettiin nyt. Trafin lasku osui tähän. Syksyn säbämaksut. Vaimo kävi hieronnassa. Reppuja, kerhotossuja, esikoiselle pyörä. Koulun alku vaatii hankintoja. Tankkiinkin meni juuri eilen täysi latinki, olisi sen voinut säästää huomiselle ;). Säästin vakuutuksissa ja halusin laskut yhtenä könttänä enkä neljässä erässä, no läväytti sitten heti sen autojen osuuden vuoden vakuutuksista. Joululahjakausi avattu. Puhelinlaskukin oli jäänyt viime kuulta niin maksettiin sitten kaksi tässä kuussa. Vähän ravintolaa isolla perheellä, ei halpaa. Lisäksi d-vitamiinit ym omega3 öljyt sattui tulemaan tähän kuuhun ja niistä riittää pitkälle syksyä. Kyllähän tuossa muutama selitys löytyi.

Tyydyttääkö tämä? Ei todellakaan. Moni asia olisi voinut jäädä pois ja olisiko siltikään ollut hyvä kuukausi. Kyllä niitä menoja vieläkin on karsittavana. Moni sanoo ettei kannata liikaa karsia säästämisen kustannuksella elintasoa. Meidän on pakko, että saamme ylipäätään säästettyä. 

Kuukauden säästöprosentti    -2,7

Negatiivinen säästöprosentti vaikka otin huomioon asuntolainan lyhentämisenkin :/ Ei hyvä. Kokonaisuudessaan tämä kuukausi voidaan pyyhkiä pois kalenterista ja jatkaa syyskuusta. Talouden näkökannasta katsottuna. Sijoitussalkkunikin on ottanut kipiää tässä kuussa. Sijoitettua ei tullut kun ETF-World kuukausisäästöön 50€ ja Nordnetin superrahasto Norjaa 20€. Ja kun nuokin on sijoitettu omista säästöistään niin aika unohtaa tämmöiset kuukaudet.


Onko optimisimini kuollut jo? Ei suinkaan. Näen tilanteen edelleen positiivisena. Suurimmalle osalle kuukauden menoista löytyy selitys ja jatkon kannalta voimme keskittyä paremmin kuukauden kuluttamisen hillitsemiseen. Nämä kuukaudet menevät opin piikkiin ja suunta on vain ylöspäin. Ei siis kuluissa toivottavasti. Nämä kuukausikatsaukset osoittavat myös sen karulla tavalla mihin meillä on varaa ja mihin ei. Nyt taitaa vaan olla parempi myöntää itselle tilanne ettei näillä tuloilla voi pitää vanhaa elintasoa. Oma valinta oli hypätä oppisopimukseen matalapalkka alalle.




KOMMENTOI JA ANNA PALAUTETTA JOKO KOMMENTTIKENTTÄÄN TAI MAILAA varatonsijoittaja@gmail.com                      -KIITOS-

lauantai 26. elokuuta 2017

Miten asuntolainaan pitäisi suhtautua?

Asuntolaina kuuluu olennaisesti suomalaiseen kulttuuriin missä tavoitellaan itselle säästämistä. Näin myös omalla kohdallani. On ollut raastavaa maksaa vuokraa kun on tiennyt rahan valuvan muiden taskuihin. Olessani 23 vuotias saimme viimeinkin mahdollisuuden ottaa lainaa ja ostettua tontin. Rakentaminen ei sitten koskaan alkanutkaan niinkuin olen vanhemmissa postauksissa jo kertonut. Niinpä sitten vasta 24 vuotiaana muutimme omistusasuntoon omakotitaloon. Siitä alkoi lainan lyhentäminen. Meidän tapauksessa tilanne ei todellakaan ole mennyt niin kuin olisi ollut järkevää ja nyt olemmekin siinä tilanteessa, että vaikka lainaa on lyhennetty karkeasti yli 70t niin siitä huolimatta talon myymisen jälkeen käteistä ei tule varmastikkaan jäämään edes puolia tuosta. Aikaisemmissa postauksissa olen käynyt jo näitä läpi, mutta tiivistetysti pari 15t lisälainaa ja ylimääräiset hankinnat on tähän syynä. Eikä me varmastikkaan maksettu asunnosta liian vähän saatikka, että uskaltaisin arvioida myyntihintaakaan kovin korkealle. Aika senkin näyttää.


Jossain aina ihmisen on asuttava ja jos miettii vuokra-asumista verrattuna omistusasuntoon ollaan usein siinä tilanteessa ettei omistusasuminen tule lopulta yhtään kalliimmaksi. Tämä toki riippuu paljolti mihin kuukausierään laina menee. Näin kun asian muotoilee niin ilman muuta asuntolaina kannattaa. Kuitenkin tämä säästäminen menee vain ja ainoastaan siihen asuntoon missä asut ja sen hyödyt konkretisoituvat vain jos myydessä jää jotakin viivan alle tai kun laina jonain kauniina päivänä on maksettu kokonaan pois. Lainaa lyhentäessä kyseessä on ilman muuta vain asumisen kuluja. Jos et ole syntynyt varakkaaseen perheeseen niin päästäksesi asuntosäästäjäksi on laina ainoa vaihtoehto. Jotkut ovat sitä mieltä, että vuokralla asuessa pitäisi säästää omaan asuntoon, mutta näkisin sen useampien kohdalla aivan mahdottomaksi rastiksi.


Nuorempana suhtauduin tähän huolettomaan tapaani niin ettei sillä lainasummalla ole mitään väliä kun sitä maksetaan kuitenkin lähes koko elämä. Muutoinkin olen ollut aika optimisti lainojen kanssa ja viis veisannut tiukoista suunnitelmista ja erilaisten vaihtoehtojen puntaroinnista. Nykyään tilanne on vähän toisenlainen, mutta kun varallisuus ei ole kasvanut merkittäviin summiin niin ollaan kuitenkin puun ja kuoren välissä. Ei ole vaihtoehtoa kun maksaa lainaa ja toivoa parasta ettei velkavankeus ole ikuinen. Vuokralle on kuitenkin jossain vaiheessa mentävä kun olemme ostaneet tontin. Vanha unelma rakentamisesta on pitänyt pintansa ja nyt alkaa olla jo hieman pakkorakoa. Tämä asunto ollaan ostettu pikku perheellä ja nyt tila alkaa loppua. Nyt sitten kun alueemme vuokratarjontaa olen katsonut olen huomannut ikävän seikan ettei se ole todellakaan halpaa lystiä. Pieniin asuntoihin emme mahdu ja isommat ovat jopa kalliimpia kun mitä nykyisellään maksamme lainaa ja muita kustannuksia. Valintojen maailmahan tämä tietenkin tässäkin kohtaa on kun ennenkin on asuttu pienissä torpissa isojenkin perheiden kanssa. Nyt maailma on kuitenkin erilainen ja meidän valinta on rakentaa uusi.


Kuinka paljon tämä ratkaisumme sitten todella vaikuttaa meidän talouteemme? Olemme suunnitelleet maltillisesti uuden asunnon rakentamisen budjettia ja kun tontin saimme jo niin alhaiseen hintaan niin tutun rakentajan kanssa laskettiin, että voisimme 250t budjetilla saada rakennettua koko talon ja tallin niin, että siihen summaan sisältyy kaikki kulut myös jo ostettu tontti. Aion tästä pitää tarkkaa kirjaa excelissä niin  voi olla sitten edes jälkiviisas. Tuolla summalla mitä ollaan budjetoitu ei yksinkertaisesti löydy alueelta isompia uudehkoja taloja. Niissä hinnat alkaa järjestäin vähintään tuosta 250t eteenpäin. Vanhoja voisi löytyä, muttei niihin löydy mielenkiintoa tarpeeksi. Tarkoittaa käytännössä sitä, että minä voisin muuttaa muttei rouva. Ja onhan se toki vanhan kanssa aina omat riskinsä löydätkö todella terveen talon ja onko sen ratkaisut vielä nykypäivää jne. Uuden rakentamalla voi rakentaa mieleisen talon omilla pohjaratkaisuillaan sekä kustannustehokkailla lämmitysmuodoilla.


Taas jos laajentaisimme hieman asuinaluetta niin mitä pidemmälle mennään keskustasta niin sitä halvemmiksi kohteet tulevat. Nyt olemme asuneet alle kymmenen kilometrin päässä keskustasta ja uusi tonttimme sijaitsee noin 15km päässä. Se alkaa olla jo kipurajoilla. Aina kun lähdet minne vain niin autolla on mentävä. Kuitenkin jos kohde olisi esim 30km keskustasta tulisi autoilun kustannukset nousemaan tuplasti. Ei siis automaattisesti säästä vaikka talon saisi valmiina kauempaa edullisesti. Asioita pitää katsoa kuitenkin myös muilta kanteilta kun vain talouden puolelta ja tässä suurimpana ilona on väljä asuminen isolla haja-asutus alueen tontilla ilman lähinaapureita. Metsään rajoittuva tontti joka suunnasta. Kaikki ei tykkäisi, mutta me arvostetaan. Jospa sitä saisi paremman luontoyhteyden kun jo omalla pihallaan olisi luonnossa ja muutaman sadan metrin kävelyllä olisi jo keskellä umpimetsää minne ei liikenteen metelit yllä.


Onko sillä lopultakaan merkitystä minkä kokoinen se asuntolaina on? Valitettavasti kylmä matematiikka osoittaa murheellisesti, että on ja valtavasti onkin. Tein pienen laskuharjoituksen excelissä missä käytin kohtuullisen realistisia meidän perheen tunnuslukuja. Laskelma on tietenkin vain suuntaa antava ja varmaankaan en ole ottanut kaikkea huomioon. Esim korkojen reilusti noustessa erot kasvaisivat paljon suuremmiksi. En myöskään ottanut huomioon rakennusaikaa mikä täytyy asua vuokralla. Laskin muuten sen niin, ettei kannata vielä myydä kun sitten vuokra-aika olisi vuoden pidempi ja nykyinen lainan maksu loppuisi niin takkiin tulisi nopealla matematiikalla noin 20t (10t vuokriin + 10t ei lyhennä lainaa). Siksi myymme vasta varmaan vuodenvaihteen jälkeen asuntomme. Riskinä on tietenkin se ettei se silloin mene kaupaksi.


Lähtötilanne olisi seuraavanlainen. Vuoden päästä jos alkaisi rakentamaan olisi meillä nykyisen kodin kanssa lainaa jäljellä noin 150t. Uuden rakentaminen edellyttää vanhan myymistä ja oletetaan, että saisin siitä 25t lainan yli mikä olisi juuri vaadittava 10% omarahoitusosuus lainalle. Lainaa siis nostettaisiin rakentamista varten 225t. Arvoina käytin koko ajalle 3% korkoa joka nykyisellään on aika hurja, mutta varmaankin pian siinä luokassa vähintään. 1000€ tasaerää sisältäen korot. Tässä suurin sudenkuoppa laskelmaan kun nykyisellään laina lyhenee melkein 870€ kun taas laskelman laina lyhenee alussa vain 690€ verran vaikka onkin 10t pienempi kuvitellussa lähtökohdassa. Ehkä tämä kuitenkin toimii suuntaa antavassa laskelmassa.


Vuoden 2032 lopussa voisi tasaisen matematiikan tahdilla olla nykyinen lainamme maksettu. isompaa 225t lainaa olisi vielä hieman alle 110t eli kun pienempi 150t tuli maksetuksi niin samassa ajassa isompi lyheni vain 115t. Korkoihin siis upposi karkeasti 35t enemmän isommalla lainalla vaikka aikaa kului vain 15 vuotta. Tämä myös kuvastaa tämän maksutavan huonoa puolta kun korkojen ollessa korkealla maksatkin suhteessa vain korkoja enemmän ja laina ei lyhene. Toki tämä on turvallinen kun tiedät tarkalleen oman kuukausieräsi mikä sinulla menee lainanhoitoon. Talous ei heti kaadu vaikka korot aloittaa nousun.


Tässä kohtaa me tietenkin jatkamme lainan lyhentämistä kun sitä vielä on se 110t jäljellä. Taloudellisesti järkevämpi olisi nyt vapaa lainanhoidosta ja kun varoja vapautui 1000€ kuussa niin samahan se on alkaa sijoittamaan. Tässä arvona käytin 6% tuottoa. Miten laskelma jatkuu.


2043 alkuvuodesta eli reilun kymmenen vuoden päästä isompikin laina on tullut tiensä päähän ja täälläkin voidaan aloittaa sijoittaminen. Kuitenkin korkoa korolle on ollut kovassa vauhdissa kun pienemmän lainan maksanut on saanut jo kymmenen vuotta sijoittaa jopa tuota 1000€ kuukaudessa. Hänen potti onkin tässä kohtaa jo yli 170t ja 6%tuotto takaa jo yli 900€ tuoton kuukautta kohti jolloin etumatka vasta nyt alkavaan sijoittamiseen on jo siinä pisteessä ettei sitä kiinni saa vaikka lisäsi sijoitussummaa tuplasti.


Kyllähän pitää olla tyhmä valitessaan isomman lainan. No kyseessä on tietenkin vain teoreettinen laskelma. Oletushan kuitenkin on, että uudempi talo joka tässä kohtaa olisi 25 vuotta vanha olisi nykyistä jo tässä kohtaa 55 vuotta vanhaa taloa arvokkaampi. Lisäksi uuden talon kustannukset voi jäädä pienemmiksi edullisempien asumisratkaisuiden kannalta. Esim uuteen vaikkapa maalämpö ja nykyisessä on sähkölämmitys. Vesimaksu on tässä kovempi kun uusi kohde tulee käyttämään vesiosuuskunnan hintoja, jotka on reilusti halvemmat. Lisäksi vanhaan täytyisi jo nyt tehdä isompia remppoja lähtien liikenteeseen vaikkapa pakollisesta käyttövesiputkien uusinnasta jne. Eli kyllähän kuluja vanhassa on usein enemmän kun uudessa. Ja kun vielä otetaan huomioon elämänlaatu niin on kait se mukavampaa elää elämää omien unelmien pohjalta kun kerätä varallisuutta sitä varten, että joskus sitten on kiva eläkepotti odottamassa.


Kuulisin mielelläni kommentteja miten tämä asia nähdään ja koetaan. Itse koen laskelman hyödyllisenä muistutuksena siitä, että vaikka kaikkea ei voi mitata rahassa niin jos voit asumisessa tms valita kahdesta vaihtoehdosta niin valitse se halvempi. Rakentamisessa pyrimme noudattamaan tätä ohjesääntöä. Prameilu pois ja perus ratkaisuja kehiin niin budejetti pysyy. Sillä on vaan iso merkitys onko laina muuton jälkeen esim 20t kalliimpi vai halvempi. Sama on tietenkin myös pienempien lainojen kohdalla. Ostaako 20-30t auto lainalla vai muutaman tonnin auto käteisellä. Kyllä se pikkuhiljaa alkaa itselle valkenemaan ettei nuo lainat niin kovin järkeviä ole. Tämä asuntoprojekti on niin sanottu ennen eläkettä ratkaisu ja kun sitten eläkepäivät koittavat voi katsastaa mahdollisesti jonkun pienen mummonmökin ja toivoa sopii, että siinä kohtaa ollaan jo velattomia eikä asumisen muutos aiheuttaisi enää lainaa.



”On ihan väärä ajatus, että ihminen on onnellinen, kun saa kaikkea mitä haluaa. Ihminen ei voi koskaan saada tarpeeksi sitä mitä ei tarvitse. Mikään ei riitä.”
Tommy Hellsten


KOMMENTOI JA ANNA PALAUTETTA JOKO KOMMENTTIKENTTÄÄN TAI MAILAA varatonsijoittaja@gmail.com                      -KIITOS-

tiistai 22. elokuuta 2017

Missä salkkuni nyt menee

Päätin nyt ottaa salkkuni tarkasteluun tässä kohtaa. Seuraavan katsauksen teen sitten ehkäpä Q3 jälkeen tai sitten vasta vuoden lopussa. En ole vielä aivan varma. Uutena blogin kirjoittajana ei ole vielä olemassa rutiineja. Saa nähdä mihin tyyliin sitä ajautuu. Toisaalta tekisi mieli avata se kuukausittain jolloin siitä mahdollisesti syntyvällä keskustelulla saisin itselleni vinkkejä ja kehittyisin sijoittajana. Summien ollessa kuitenkin nyt vielä pieniä ja kun toistaiseksi sijoitusstrategiani on osta ja unohda niin enpä tiedä. Ei olisi kovin mielekästä seurattavaa jos kuukauden eroja ei edes huomaisi. Toisaalta voisin ehkä upottaa salkun seurannan nettovarallisuuden seurantaan niin olisi sitten kummatkin samassa. Pitää vielä pohtia.




Ostot ovat nyt ilahduttavasti jo tässä kohtaa isommat kun muina vuosina yhteensä. Ikävä puoli on se ettei nykyisellä tahdilla ole tulossa lisäyksiä kun 50€ kuukausitahdilla. Parisen kuukautta sitten kun olisin tämän raportin tehnyt olisi tuotto ollut yli 1000€ ja salkun arvokin yli 6000€. Se huono puoli tässä sijoittamisessa on kun arvot saattavat vaihdella hyvinkin nopeasti. Parisen kuukautta sitten oli jokaisen rahaston ja osakkeen perässä sinistä tuoton osoittavaa väriä. Nyttemmin on tullut punaisemmaksi. 


Näin se salkku on tänä vuonna elänyt. Osakesijoittaminen näiden graafien kanssa olisi paljon helpompaa kun olisi kesäkuun alussa tiennyt myydä omat pois. Suoria osakkeitahan minulla ei ole kun kolmea eri yritystä joista toistaiseksi Componenta on ainoana plussalla. Compokin oli jo parhaimmillaan tuplannut itsensä, mutta nyt näyttää valuvan päivä päivältä alaspäin. Saneeraus on ilmeisesti alkanut etenemään mut ei kai näistä koskaan voi varmaksi sanoa mitään. Osa odottaa konkkaa ja minä odotan mitä tuleman pitää. Nyt saisi vielä omat ja 15,85% tuotot pois. Huhtamäki on muutaman euron miinuksella huomioituna hurjat osingot mitkä maksoi keväällä. Innofactor on käytännössä katsoen samalla tasolla kun ostaessa, mutta siinäkin näkyy punakynä. Myös ETF on punaisella värillä. Superrahastot mistä alunperin lähdin liikkeelle ovatkin sitten mukavasti sinisellä. Vielä on salkkuni 29,93% voitolla ja sijoitushistoriaa on vajaa kolme vuotta takana. 


Superrahastot olivat ensimmäinen juttu mistä aloitin ja ne ovat kohdelleet minua hyvin. Rouvani salkku joka ei näy tässä onkin koottu pelkästään näistä neljästä superista, samoin myös lasten salkut. Näihin olemme olleet perheenä hyvin tyytyväisiä. Kuitenkin osakkeissa on omaa viehätystä. On inspiroivaa lukea toisten blogeista kuinka alun vaatimattomat osingot alkaa vuosi vuodelta nousta ja kuinka nyttemmin aletaan lähes kattamaan kaikki kulut pelkillä osingoilla. Itseä jarruttaa näissä toistaiseksi verot sekä tietenkin rajallinen pääoma. Tuntuu järkevämmältä sijoittaa supereihin mistä ei tule itselle veroseuraamuksia ennen kuin joskus ne realisoin. ETF World on salkussa hajautuksen takia ja nyt sitä ilmeisesti painaa dollarin kurssivaihtelut. En tiedä sanoa tarkemmin, mutta näin viisaammat kertoi. Muutoin tekisi mieli heivata se pois. Ristiriitaista haluta nähdä arvon kasvavan vaikka kaikki ostot alhaisilla hinnoilla olisi parempia. Ei vain tahdo luottaa siihen, että jonakin päivänä nämä nousee. Suorista osakkeistani ei taas ole mikään oikein kova osingonmaksaja. Ne on valikoitu salkkuun enemmänkin sen takia, että näin näissä mahdollisuuden hypätä kyytiin kasvavaan kurssiin. Huhtamäki oli ajatuksena tuoda vakautta ja hidasta nousua. Alkuun näytti menevän niinkuin suunnittelin, mutta nyt on hiljaisempi jakso. 


Olen tänä vuonna ensimmäistä kertaa alkanut tosissani miettiä tätä sijoitusmaailmaa. En ole vielä päässyt puusta pitkälle mitä meinaan tehdä. Oma strategia ei tahdo olla selvänä. Tekisi mieli ottaa riskiä ja tuplata salkku joka päivä jotta saisi nopeasti potin kasvamaan, mutta eihän täällä pikavoittoja ole saatavana kovinkaan helposti. Eikä varsinkaan jos ei tahdo päivittäin tuijotella kursseja. Toisaalta taas haluan vakautta ja turvallisuutta. En tykkää punaisesta tuottoruudusta näytölläni vaikka se olisi juuri se mitä tässä kohtaa tarvitsisin. Minun horisontti on jossain tuolla kolmenkymmenen vuoden päässä. Nyt kun saisi ostettua halpaa niin aikaa olisi kyllä sitten niille nousuillekin. Näkemyksiä ja kokemuksia kaivattaisiin valtavasti, mutta onneksi on aikaa. Tärkeintä on aloittaa matka. Ja olla kiitollinen, että ylipäätään on mahdollista pohtia näitä asioita kun on talous siinä kunnossa ettei nälkää tarvitse nähdä ja katto on pään päällä.



Kiitollisuus on elämänasenne. Se, että tavoittelemme kiihkeästi jotain suurempaa ja dramaattisempaa, sokaisee meidät ja estää näkemästä, mitä kaikkea hyvää meillä on tässä ja nyt.
TOMMY HELLSTEN




KOMMENTOI JA ANNA PALAUTETTA JOKO KOMMENTTIKENTTÄÄN TAI MAILAA varatonsijoittaja@gmail.com                      -KIITOS-

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Heinäkuun menokatsaus

Nyt päästäänkin viimeiseen katsaukseen ja ollaan sitten ajan tasalla näiden menojen läpikäynnissä. Salkun seurantaa täytyy sitten ottaa tapetille seuraavaksi. Salkun seurannan teen varmaan kvartaaleittain, mutta kun tänne viimeksi jakamani salkun seuranta päättyi vuoden vaihteeseen niin laitan varmaan tälle vuoteen vain tilanteen katsauksen päivämäärällä ja seuraavan joko Q3 jälkeen tai vasta vuoden lopussa kun Q3 on jo niin pitkällä nyt. Tämä siksi kun salkku elää niin pienin askelin ettei muutosta lyhyellä aikavälillä käytännössä edes ole. No heinäkuun katsauksen alkuun todetaan, että työssä käynti kannattaa niin ei jää aikaa lomailla perheen kanssa ja rahaa säästyy. Toki mieluusti olisin ollut lomilla. Ensi vuonna sitten.




Asumisen menot olivat nyt suuremmat johtuen vesilaskusta joka sattui tähän kuukauteen. Vesilasku tulee kolmen kuukauden väliin ja nyt heinäkuussa se oli pikkaisen reilu 250€. Muut osuuteen tuli vielä vähän lomailun maksuja. Auto toimi ja kulut olivat maltilliset. Säästöönkin jäi automaattisesti siirtyvien lisäksi kun tässä kuussa menot oli tuloja pienemmät. Edistystä.

Säästöprosentti   33,4

Säästöön jäi yllättävän helposti rahaa, mutta toisaalta eipä me perheenä juuri mitään tehty. Täytyy olla tyytyväinen kulukuurin onnistumisesta tämän kuun osalta ja toivoa sopii ettei tulevina kuukausina tule enää ylitettyä tuloja. Tätä kirjoittaessa pahalta näyttää, mutta katsotaan kuinka loppukuu menee.



KOMMENTOI JA ANNA PALAUTETTA JOKO KOMMENTTIKENTTÄÄN TAI MAILAA varatonsijoittaja@gmail.com                      -KIITOS-

maanantai 14. elokuuta 2017

Kesäkuun menokatsaus

Kesäkuu on luonnollisesti lomakuukausia. Itselläni ei paljoa lomia ollut mutta vähän edes oli jussin jälkeen mahdollista lomailla. Tämähän tietenkin tarkoittaa rahanmenoa. Toisaalta arvostan rahan säästämistä mutten kuitenkaan siinä määrin, että elämä jäisi elämättä. Haluan tarjota perheelleni ennemmin kokemuksia kuin materiaa. On paljon kokemuksia mitkä saa ilmaiseksi, mutta yleensä kaikki maksaa aina jotakin. Yöpyminen reissuissa on yleensä isompi lovi ja siksi lapsiperheillä on kätevää olla asuntoauto/vaunu alla niin leirin saa pystyyn milloin mihinkin. Viime syksynä tuli myytyä oma vaunu joten tämän vuokraamisesta tuli ylimääräistä kulua. Kuitenkin huonoa omaatuntoa kuluttamisesta lohdutti nostamamme osingot omasta firmasta. Näillä näkymin ei nyt enää muutamaan vuoteen ole näitäkään tulossa. Nämä kaikki ylimääräiset bonarit on mahdollistaneet tämänkaltaisen elämän missä eletään yli varojen ja odotetaan lottovoittoa ja kun sitten joku bonari on tullut niin sillä on sitten saatu kuitattua tilanne. Tällä kertaa onneksi oli velaton tilanne niin sai kerrankin vähän säästöön.

Osinkoa nostettiin vaimon kanssa kumpainenkin 1100€ luokkaa, mutta itselläni oli virheellinen 200€ nosto kummittelemassa ja yhteensä varoja siirrettiin 2000€ talouteen. Tämä hieman vääristää normaalia tilannetta joten seuraa kaksi ympyrää menoista.



Tältä se kuukausi todellisuudessa näytti. Ei näytä ihan vertailukelpoiselta aikaisempiin kuukausiin nähden kun nuo osingot tuolla seikkailee. 




Eli nyt näyttää enemmän normikuukauden ympyrältä. Tässäkin ympyrässä on menoja enemmän kun talouteen tuli tuloja. Ilman lomailua tilanne olisi ollut aika tasoissa. Lomailun menoja on siis tuossa muut sarakkeessa ja sen takia se on tuossa toiseksi isoimpana. Ruokaan taas meni vähemmän kun osa on mennyt loman piikkiin. Autokulut oli pienemmät kun ei ollut laittoa, mutta tokihan ajellessa dieseliä kuluu. 

Lapsien vaatettamiseen meni taas luvattoman paljon rahaa ja näistä on keskusteltu. Itse en halua kuluttaa niin paljoa siihen osioon ja tässä on yhteisen taloudenpidon suurimmat ongelmat. Siirtyessämme tähän tarkemman budjetin malliin teimme tähän tavoitebudjetin mitä mihinkin saisi kuukaudessa mennä. Ei ole aivan saatu vielä toteutumaan, mutta muutoksen on tultava loppuvuodesta olemaan normi. Kauaa näitä ei voi opetella enää ilman säästöjen hupenemista. Tokihan tämä kuukausi niitä säästöjä kasvatti, mutta ilman osinkoja ei olisi tullut postitiivista kuukautta.

Säästöprosentti   37,3

Ilman osinkojen vaikutuksiahan säästöprosentti olisi ollut 4,4 eli ei kovinkaan kummoinen. Suunta täytyisi olla kuitenkin paljon isompiin säästöprosentteihin sillä pankki ei kysy haluammeko säästää eli lyhentää lainaa vaan tämä on aina maksettava. Tämä on kuitenkin ennätys säästöprosentti tällä seurannalla, mutta olihan tulotkin pari tonnia isommat. 



KOMMENTOI JA ANNA PALAUTETTA JOKO KOMMENTTIKENTTÄÄN TAI MAILAA varatonsijoittaja@gmail.com                      -KIITOS-

lauantai 12. elokuuta 2017

Toukokuun menokatsaus

Ja nyt vuorossa toukokuun menot. Tässä kuussa tulot asettui maalis- ja huhtikuun välimaastoon, mutta menot olivat laskemaan päin. Mitään isompia myllerryksiä ei tähän kuukauteen tullut. Positiivisin mielin kuitenkin kun kurssi on parempaan suuntaan.




Tältä se kuukausi nyt näytti. Asuminen vei sen neljänneksen sisältäen lyhennyksen, korot sekä sähkölaskun. Ruoka pysyi aika samoissa. Autokuluihin tuli taas pikku huoltoa sekä vakuutusmaksut molemmista. Muista menoista ei oikeastaan mitään suurempaa huomiota tämän kuukauden osalta. Työruokailun sain noin 13€ pienemmäksi viime kuusta. Omat eväät säästää. Säästöön sarakkeen sain tälle kuukaudelle tehtyä mitä ei ollut aikaisemmissa menoympyröissä. Eipä kyllä ollut säästöjäkään.


Mitä tästä kuukaudesta jäi käteen? Periaatteessa ei taaskaan mitään sillä menoympyrässä on vieläkin 375€ enemmän kun tuloja. Summa on jo huomattavasti pienempi aiempia kuukausia katsoen ja vielä kun huomioi menoympyrästä säästöön siirretyt ja Nordnettiin siirretyt rahat niin alkaa olla lähellä plussaa. Eli periaatteessa sijoitetut ja säästetyt rahat tässä kuussa oli jo säästötilillä eikä edes riittänyt.

Säästöprosentti  18,1

Tämä yllätti itseni positiivisesti kun huomasin kaikesta huolimatta pystyvämme kasvattamaan varallisuutta noinkin paljon tämän kuun tuloista. Edelleen tilanne kuitenkin olisi ollut ilman säästöjä se että jostain olisi pitänyt nipistää. Nyt kuitenkin alkaa näkyä kurssin muutosta kun kumpikin on meistä alkanut tarkkailemaan mitä tässä onkaan tullut kulutettua. Ehkä tässä pikkuhiljaa saadaan säästöön todella uutta rahaa muutenkin kun asuntolainan lyhennyksen muodossa.



KOMMENTOI JA ANNA PALAUTETTA JOKO KOMMENTTIKENTTÄÄN TAI MAILAA varatonsijoittaja@gmail.com                      -KIITOS-

perjantai 11. elokuuta 2017

Huhtikuun menokatsaus

Nyt sitten vuorossa huhtikuun läpikäynti. Tähän kuuhun yritettiin parantaa tapojamme maaliskuuhun nähden. Maaliskuuhan oli jo edennyt jonkin matkaa ennen kuin sen kulut laitettiin ylös. Tästä kuusta piti sitten saada parempi. Yllättäen kuitenkin kävi niin ettei suunta ollutkaan parempi. Toki tässä kuussa parisen tonnia pieneni menot edelliseen nähden, mutta sen selitti yksin maaliskuun sänkyostos. Oikeastaan sen kun miinustaa niin menot olikin noin 200€ isommat tässä kuussa.



Asumisen menot olivat nyt suuremmat kuin normikuukausina kun tähän saumaan sattui kotivakuutus, sähkölasku (talvikuukaudelta vielä iso), vesilasku sekä jätemaksu. Onneksi olemme jakaneet nämä summat niin, että asumistilillemme menee aina vuoden keskiarvo niin tilillä oli sitten rahaa myös tälläiseen "pommiin" mikä ennen olisi ollut isosti kamala paikka. 
Autokulut olivat myös kovat kun autoa piti vieläkin laittaa ja isompana oli jakohihnan vaihto. Onneksi tähän "pommiin" oli myös autotilille kertynyt rahaa joten ei paniikkia.
Ruokamenot oli 3% pienemmät kun maaliskuussa, mutta menee varmaan normaalin vaihtelun piikkiin.
Lapset sitten sai vaatteita ja harrastuksia makseltiin. Muut menot sisälsivät mm noin 170€ erilaiseen hyväntekeväisyyteen johon lasken myös perus lahjat. Terveys ja hygienia menot putosivat puolella. Jotain sai Nordnettiin laitettua ja syötyä tuli töissä suurin piirtein samaan budjettiin kun viime kuussa. 


Mitä tästä kuusta jäi sitten käteen? Ei mitään. Jälleen negatiivinen kuukausi ja säästöjä käytettiin elämiseen. Kuitenkin kun otetaan taas huomioon menoympyrän sisältämä siirto Nordnettiin sekä asuntolainan lyhennys niin tilanne ei ollutkaan aivan niin paha.

Säästöprosentti   4,7


Eli kaikesta huolimatta asuntolainan lyhentyminen lisäsi nettovarallisuutta, mutta kuten maaliskuun katsauksessa jo kirjoitin niin tällä tavalla eläen ei ole jatkuvuutta. Ennemmin tai myöhemmin säästöt on tällä tavalla syöty ja ongelmat edessä. Laiva seilaa edelleen väärään suuntaan ja kurssia yritetään kääntää. Toki tilanne on haastava kun yhtäkkiä perheen pitää tottua paljon pienempiin tuloihin kun tulot tälle vuoteen allekirjoittaneella tippui noin 50% opiskelujen aloittamisen myötä. Silti ei selityksiä. Ei voi kuluttaa enempää kuin tienaa. Kaikki on vain kiinni valinnoista.



KOMMENTOI JA ANNA PALAUTETTA JOKO KOMMENTTIKENTTÄÄN TAI MAILAA varatonsijoittaja@gmail.com                      -KIITOS-

torstai 10. elokuuta 2017

Maaliskuun menokatsaus

Blogi on hiljalleen lähestynyt kohti nykyhetkeä. Itse koin tärkeäksi kirjata tänne myös hieman historian havinaa mistä näkee hyvin tätä matkaa tähän hetkeen. Olen jonkin verran muihin taloudesta kertoviin blogeihin tutustunut ja eniten tykästynyt niihin mihin on voinut jollain tavalla samaistua ja missä kerrontaa on laajasti eikä vain sitä rautaista asiaa ja asiantuntemusta. Toisaalta jos jotain vinkkiä hakee niin näiden blogeihin helpommin kallistuu kun kaikki aihealueet on selkeästi kirjoitettu ja hyvin löydettävissä. Uskon oman blogini tulevan olemaan enemmän kertaluettava enkä tule mitään varsinaisia neuvoja antamaan varsinaisissa postauksissa. Toki jos neuvoja haluaa niin aina niitä voi kysyä ja neuvon jos osaan. Velalla elämisestä on ainakin jo mukavasti kokemusta. Nyt seuraa ensimmäinen menokatsaukseni tältä vuodelta. Tässä kuussa tuli tosiaan taas jälleen tajuttua ettei meillä ole varaa ostella samaan malliin kun aiempina kuukausina. Tältä se sitten näytti.




Muut menot olivat aika hurjat tässä kuussa ja siitä suurin syy oli sänky. Päivitimme tosiaan sängyn ja siitä kustannus oli 2200€. Alla sama menoympyrä josta on jätetty sänky huomioimatta.



Tämä taulukko joka hieman siis kaunistelee tilannetta antaakin paremman kuvan missä mennään varsinkin kun sitä vertaa tulevien kuukausien menoympyröihin. Asumisen menot kuuluisi olla isoimmat ja siitä seurata ruoka. Lapsien kuluihin on laskettu niitä kuluja mitä ei tulisi ilman mm harrastuksista, vaatteista jne. Liian hankalaa olisi laskea lasten vaikutukset asumisen kuluihin ym. Asumisen menoissa on siis lainan lyhennysosuus myös mukana vaikka se ja Nordnetin osuus ovat varallisuutta kasvattavaa rahaa. Autokulut olivat aikas suuret tässä kuussa kun oli hieman laittoa.


Mitä tästä kuusta sitten jäi käteen? Ei yhtään mitään. Kuukauden säästöprosentti oli negatiivinen.

Säästöprosentti   -56,5
Säästöprosentti kun sänky jätetään huomioimatta  -1,2


Tilanne oli siis kaikkea muuta kuin hyvä. Vaikkakin asuntolainan lyhennyksen laskin säästöön niin siitä huolimatta negatiivinen tulos. Jos säästöt siis olisi syöty niin näillä menoilla ei lyhennettäisi edes asuntoa. Pankki alkaisi pian lähetellä kirjeitään ja talo lähtisi lunastukseen. Ehkei se kulujen seuranta ole turhaa. Se on meidän taloudessa välttämättömyys. No kun kuopassa ollaan niin täytyy lopettaa kaivaminen ja seuraavana käynkin huhtikuun menojen kimppuun. Ollaanko opittu tästä jotain? Vai tuleeko tästä blogi jossa seurataan kun korttitalo romahtaa.



KOMMENTOI JA ANNA PALAUTETTA JOKO KOMMENTTIKENTTÄÄN TAI MAILAA varatonsijoittaja@gmail.com                      -KIITOS-

maanantai 7. elokuuta 2017

Kevään osakepoiminnat

Eli kuten aiemmassa tekstissä mainitsin oli Componenta ensimmäinen salkkuni suora osake. Tästä innostuneena aloin opettelemaan ostamista lisää ja havaitsin voivani asettaa näitä ostorajoja osakkeelle. Aloin kokeilemaan kepillä jäätä ja laitoin toimeksiantoja alhaisilla hinnoilla mm Koneen, UPM:n, Ponssen ja Fortumin osakkeisiin. Taisi siinä muitakin olla joita en nyt juuri muista. Koneen raja jäi muistaakseni vain 2 snt päähän toteutumisesta. Lopulta sitten 9.2 sain 33,9 kurssilla ostetuksi 15 kpl Huhtamäkeä. Jatkoin harjoittelua ja 23.2 salkkuun tuli 360 kpl Innofactorin osakkeita kurssiin 1,4. Kuluja kumpaisestakin kaupasta tuli 7 € eli yhteensä 14 €. Näin ne superrahastot toimii ja välittäjän sisäänheittotuotteet alkavat tuottaa kun suorat osakepoiminnat maksavatkin hunajaa. Itse olen toistaiseksi ostanut nämä 500€ erissä ja jatkossakin pidän sitä ehdottomana miniminä. Nyt toki Nordnetillä on tuo pikkukauppoja koskeva edullinen kampanja, mutta minullapa loppui rahat.


Tässä kohtaa tosiaan huomasin konkreettisesti ettei tilin saldo kestä enempää näitä suoria osakepoimintoja ja löin jarruja kiinni. Olenkin nyttemmin ostellut vain ETF-rahastoa sekä superrahastoja. Kunhan taas saa varoja kasaan enemmän niin täytyy hieman lisätä näitä suoria osakkeita salkkuun. Paljon niistä vielä on opiskeltavaa. Toistaiseksi osakkeet on kohdellut minua hyvin. Huhtamäki on hieman seilaillut ollen välillä voitolla ja välillä tappiolla. Siitä sain myös ensimmäiset osingot salkkuuni huikean 10,95 € netolla. Innofactor oli välissä jo runsaastikin voitolla, mutta nyttemmin Q2 tuloksen ollessa odotettua pienempi niin kurssi on tippunut lähemmäs 1,5 €. Voitolla edelleen.


Milloin kokeilisin myyntiä? Olen ostanut rahastot salkkuun sillä ajatuksella ettei 30 vuoden aikana tarvitsisi tehdä juuri mitään. Osakkeet olen ajatellut noin 10 vuoden holdilla. Kuitenkin Compo on herättänyt jo runsaasti voittojen kotiutus ajatuksia sekä Huhtamäki taas tekisi mieli vaihtaa johonkin toiseen mm. Koneeseen. Innofactoriin luotan ainakin lähitulevaisuuden osalta. Pitäisikö sitä vaikka odotella Huhtamäeltä pientä nousua ja laittaa se sitten lihoiksi niin saa tällä ottaa hieman kantaa salkkuun. Mitä mieltä lukijat ovat poiminnoistani?


5000 lukijan raja on paukahtanut tässä elokuun alussa joten on täällä niitä lukijoita jokunen ollut. Kiitos siitä teille kaikille!

torstai 3. elokuuta 2017

Ensimmäinen osakepoimintani

Uudenvuoden vieraiden kanssa tuli juteltua hieman sijoittamisesta. Juttukumppani oli kovasti eri osakkeita poiminut ja minä vain tämmöinen indeksirahastoihin sijoittanut niin tulipa siinä fiilis jospa minäkin koittaisin. Eihän tämä rahastosijoittaminen ole mitään oikean osakepoiminnan rinnalla missä saa jännittää juuri oman firman nousua tai tuhoa. Siinä sitten asian jäi takaraivoon ja keskityttiin vuoden vaihtumiseen.


2.1.2017 tuli sitten vähän mutulla hommattua Componentan osakkeita 3000 kpl erä 18 snt hinnalla. Kaupankäyntikuluja tuli 9€. En edes ollut ymmärtänyt kuinka olisin voinut määrittää hintaa alaspäin ja antaa muutaman päivän ajan ja saada edullisemmin kaupat toteutumaan. Ostin vain sillä hintaa mitä osta nappulan takaa tarjottiin. Ensimmäinen osakepoiminta oli toteutunut.
Olinhan toki käynyt joskus Componentan Pietarsaaren yksikössä ja tiedossa oli mitä yritys noin niinkuin suunnilleen tekee. Tutustuin myös muihinkin lappuihin ennen hankintapäätöstä, mutta sitten tuli mieleen, että ideahan tässä nyt on tehdä rahaa eikä pelata mitään seiftiä. Heti kärkeen pientä riskiä kun kerta ei rahastot tarjoa jännitystä.


Alkuunhan näytti kovasti siltä, että tämä lappu kusee ja sain seurata kuinka turskaa tuli tauluun. Tämä olikin uusi kokemus eikä niin miellyttävä kun rahastot on vain tikannut tasaisesti eteenpäin. Kurssihan näkyi laskettelevan maaliskuun lopulla 11 snt tietämille ja siinä kohtaa jo tuska oli kasvanut kovaksi. Kaikki menee. Sittenhän sain balsamia haavoille ja lähdettiin pikkuhiljaa nousemaan ja kesäkuun alussa sitten raketoimaan. Noin 38 snt kerkesi parhaillaan olla taulussa ja oma pääoma oli jo tuplattu. Mietin tyhjentää puolet lapuista päästen näin omilleen, mutta sitten muistin lähteneeni tähän pitkällä tähtäimellä mukaan ja myynnillä aiheuttavan vain pienemmän nousupotentiaalin omalle potilleni. Jälkiviisaus on paras viisaus sillä olisi tietenkin kannattanut laittaa kaikki laitaan sillä heinäkuussa tiputtiin jo 17 snt pintaan. Siinä olisi sitten voinut ostaa taas takaisin saman erän ja välillä olisi kotiuttanut sen alkupotin turvaan toisiin kohteisiin.


Tämän hetken tilanne on nyt taas 24 snt pinnassa ja olen edelleen omillani. 171 € näyttäisi tällä hetkellä olevan tuotto. Mieli on hieman ristiriidassa koko touhun kanssa. En minä jaksa kytätä näitä firmoja todella. Onko osakepoiminnassa mitään järkeä näillä lähtökohdilla? Jännitystä olen tämän kanssa kuitenkin saanut, mutta ehkä sekään ei ole kivaa ainakaan silloin kun mittarit on punaisella ja oman pienen salkun arvosta voi lohjeta leijonaosa pois. Olen lukenut muiden blogeja nyt oikeastaan keväästä alkaen. Samoin keväällä aloitin rahapodi maratonin ekasta jaksosta eteenpäin. Työmatkat sai hyötykäyttöön. Olen lukenut aikajärjestyksessä näitä blogeja ja monessa oltiin niin ylpeitä ja iloisia tankatessa Talvivaaraa. Vaan kuinkas kävikään. Onko minulla nyt salkussani tämä seuraava Talvivaara? Onko tarina kuukauden päästä valmis vai lähdetäänkö uuteen nousuun ja tulen tuon pottini tuplaamaan vielä monta kertaa tulevina vuosina? En tiedä onko näin, mutta jos reipas 500€ nyt menisikin konkurssin mukana hukkaan niin pitkässä juoksussa on kyse kuitenkin pikkurahasta. Enköhän minä pidä oman position kiinni tässä pitkän tähtäimen suunnitelmassa ja nauti kyydistä niin kauan kuin se jatkuu. Muut tuntuvat olevan myyntilaidalla.


Tämän jälkeen olen pari muuta osaketta poiminut, mutta nyt ainakin hetkeksi on poiminnat jäissä. Avaan ne muut poiminnat myöhemmin. Onko sinulla mielipidettä Componentasta? Otan mielelläni kaikenlaista palautetta vastaan. Kiitos kaikille lukijoille.


Edit: Oli pari isompaa ajatushäiriötä tullut tekstiin jotka korjasin